Muistan, miten minulle pienenä naljailtiin kun ääneni kuului kaikkien muiden laulajien yli koulun musiikkitunneilla. Silloin en ymmärtänyt mistä oli kyse. Nyt tiedän olevani täysmetallinen laulaja, jonka äänellinen koti on OVERDRIVE.
Ennen CVT-opintoja ajattelin, että minulla on naiseksi matala ääni. Pystyin laulamaan todella kovaa tiettyyn pisteeseen asti (a1), mutta sitten tuli seinä vastaan, ja jäljellä oli vain pieni hento ääni, joka ei soveltunut rokkikäyttöön lainkaan. Vastaavasti yleensä hiljaa laulaminen oli minulle lähes mahdoton tehtävä. Käheydyin usein laulamisen jälkeen, varsinkin silloin kun yritin tehdä rajumpia tehosteita. Ihmettelin jatkuvasti sitä, kuinka jotkut laulajat pystyivät tekemään äänellään todella rajuja juttuja kerta toisensa jälkeen, eivätkä he näyttäneet kärsivän käheytymisestä. Nyt, CVT-opintojen ansioista, tiedän miten nuo rajut soundit tehdään ja mikä mahtavinta, pystyn itse myös tekemään ne!
Hyvä tekniikka on antanut minulle laulajana vapauden valita mitä teen ja miltä haluan kuulostaa. Laulajan ammatissa työskentely on käytännössä nyt paljon helpompaa, koska en käheydy enää keikkojen tai treenien jälkeen, voin treenata pitempään ja väsyneenäkin ääneni kestää. Suurin ja kuuluvin muutos lienee se, että käytössäni on nykyään kolmen oktaavin ääniala.
Omaa korvaani miellyttää eniten raju, blues- ja rockmusiikissa käytettävä äänenkäyttö. Pidän edelleen paljon särön käyttämisestä ja yleensä voimakkaasta, huutavasta tai kirkuvasta laulamisesta. CVT-opintojen aikana tutustuin paljon eri laulusoundeihin ja musiikin tyyleihin ja myönnettävä on, että huutajaksi syntynyt on vuosien saatossa muuttunut myös hempeiden balladien tulkitsijaksi!