Kokemuksia

”Tarhapöllöstä laululintuseksi”

Osallistuin ensimmäistä kertaa CVT kuoroworkshop:iin keväällä 2010. Menin sinne hieman skeptisellä asenteella, sillä ajattelin osaavani huutaa jo tarpeeksi kovaa, mutta heti alkumetreillä olinkin jo aivan myyty. Tekniikka todellakin toimi ja vieläpä heti, eikä vasta monen vuoden uurastuksen jälkeen. Aloitin siltä seisomalta säännölliset laulutunnit ja sillä tiellä olen edelleenkin.

CVT tuntien ansiosta äänialani on laajentunut todella paljon. Ennen lauloin mitä pystyin, nyt laulan mitä haluan ja kaiken lisäksi voin itse päättää miltä haluan kuulostaa. Toki vastaan tulee vieläkin biisejä, joiden laulaminen tuntuu vaikealta, mutta ei kuitenkaan mahdottomalta, enää!

Minulle tekniikka on ollut helppo oppia ja ymmärtää, koska CVT:ssä kaikki se, mitä erilaisten äänten tuottamisessa tapahtuu, on ikään kuin avattu pilkottu palasiin; kuvitettu, sanoitettu ja äänitetty. Aina löytyy jokin aistikanava, jonka kautta opeteltavan asian ihan oikeasti ja konkreettisesti tajuaa.

CVT on kehittänyt ääntäni huimasti, mutta minulle sen kaikkein paras ja tärkein anti on kuitenkin ollut luottamus omaan ääneni ja itseeni laulajana. Nyt tiedän ja tunnen, että osaan laulaa – laulaa kovaa ja hiljaa, kauniisti ja rumasti, hyvin korkealta ja hyvin matalalta tai kuinka nyt ikinä haluankaan.

”Oma BÄNDI”

Sain ensikosketuksen CVT- metodiin reilut 2 v sitten ja jäin koukkuun. Olen lapsesta lähtien harrastanut musiikkia, olin musiikkiluokkalainen, nuorisokuorolainen ja huiluoppilas 10 v. Sitten tuli mies, lapset ja omat harrastukset olivat jäissä vuosikausia, kunnes oma intohimo ajatti naisihmisen taas musiikin pariin. Laulaminen ja erityisesti sooloilu on kiinnostanut aina, ja nyt erityisesti.

Palaset loksahtivat kohdalleen kun Lappeenrannan Taidekoulu Estradilla tapasin Johannan ja opin miten CVT:llä voi ääntä muokata. Perinteisestä laulunopetuksesta oli kokemusta ennestään mutta yllätys oli pelkästään multipositiivinen, kun ekana opettajana oli CVT-Johanna. Tekniikan avulla sain rohkeutta käyttää omaa ääntäni monella eri tavalla… välillä jopa rumasti rääkyen…

Tunneilla ei koskaan ole tylsää, päinvastoin!

Laulamisen pitää olla hauskaa, sitä kautta löytyy rentous. Perinteisen laulunopetuksen avulla en olisi uskaltanut mennä harrastuksessani eteenpäin. Kiitos Johannan ja CVT:n minulla on nyt oma bändi ja esiinnyn aktiivisesti.